Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisala | nuoriso- ja yhteisöohjaaja

Nuoriso- ja yhteisöohjaaja toimii kasvatus- ja ohjaustehtävissä. Työssään hän suunnittelee, järjestää ja ohjaa toimintaa erilaisilla menetelmillä nuorille ja eri ikäisille ohjattaville. Hän voi työskennellä kunnan nuorisotyössä, etsivässä nuorisotyössä, kouluissa ja oppilaitoksissa, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa, järjestöissä, lastensuojelussa sekä ikääntyvien ja erityisryhmien parissa. Keskeistä työssä on yksilöiden ja ryhmien yhteisöllinen ohjaaminen sekä ohjattavien hyvinvoinnin edistäminen.
Tutkinnon rakenne
Pakolliset tutkinnon osat (110 osp)
- Ammatillinen kohtaaminen, kasvatus ja ohjaaminen
- Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
- Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
- Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
Valinnaiset tutkinnon osat (35 osp)
Valitaan seuraavista:
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
- Ilmaisun ohjaaminen
- Liikkumisen ohjaaminen
- Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
- Tukea tarvitsevien ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen,
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
- Korkeakouluopinnot
- Yhteiset tutkinnon osien osa-alueet, lukio-opinnot tai muita jatko-opintovalmiuksia tukevat opinnot
Yhteiset tutkinnon osat (35 osp)
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
- Yhteisten tutkinnon osien valinnaiset osa-alueet
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, tai jäit ilman koulutuspaikkaa yhteishaussa, voit hakea jatkuvassa haussa.
Tutkinto / todistus
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaaja
Ota yhteyttä

Paukkula – Suomen Nuoriso-opisto
Suomen Nuoriso-opisto on valtakunnallinen kasvatus- ja ohjausalan osaamiskeskus, koulutuksen järjestäjä sekä jatkuvan oppimisen kasvattajayhteisö. Suomen Nuoriso-opisto järjestää kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa nuoriso- ja yhteisöohjaajan sekä varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisaloilla monipuolisissa oppimisympäristöissä. Kansanopistona koulutustarjontaan sisältyy teatteritaiteen näyttämölinja, liikunnanohjauksen peruskurssi sekä monipuolinen...
Lue lisää oppilaitoksesta Paukkula – Suomen Nuoriso-opisto ja katso koulutustarjonta täältä