Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala

Kiinnostaako eri-ikäisten ihmisten kanssa työskentely? Haaveiletko merkityksellisestä työstä lasten, nuorten tai vaikkapa vanhusten parissa?
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suorittaneena saavutat ohjauksen, kasvatuksen ja kommunikoinnin tehtävissä tarvittavaa monipuolista osaamista. Alalla tarvitaan hyviä viestintä- vuorovaikutustaitoja sekä kykyä ottaa huomioon taustaltaan erilaisten ja eri-ikäisten ohjauksen ja tuen tarpeet. Vastuu ohjattavien ja asiakkaiden psyykkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta korostuu myös alan osaamisvaatimuksissa. Alalla työskennellään usein osana moniammatillista ryhmää ja/tai verkostoa.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto on myös hyvä väylä jatko-opintoihin aloille, joissa ohjaus- ja kohtaamisen taidoista on etua – esimerkiksi luokanopettajan tai vaikkapa poliisin opintoihin.
Kanneljärven Opistossa voit valita joko nuoriso- ja yhteisöohjauksen tai varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan: osaamisalavalinnan voit tehdä vielä opintojen alkuvaiheessa.
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Nuoriso- ja yhteisöohjaaja suunnittelee, järjestää ja ohjaa eri-ikäisten ihmisten toimintaa. Työ on ohjaus-, opastus- ja tukityötä, jonka painopisteitä ovat ohjattavan osallisuuden lisääminen, kansalaistoiminta sekä monikulttuurinen työ. Alalla painottuvat harrastus- ja toimintamahdollisuuksien ohella nuorten elinolojen kehittäminen sekä yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen ja laajentaminen.
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Jos päätät peruskoulun keväällä, voit hakea koulutukseen yhteishaussa. Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, tai jäit ilman koulutuspaikkaa yhteishaussa, voit hakea jatkuvassa haussa.
Tutkinto / todistus
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto,nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala (180 osp)
Kustannukset
Toisen asteen ammatillinen perustutkintokoulutus on opiskelijalle maksutonta. Myös opiston asuntolassa asuminen ja kouluruokailut ovat Kanneljärven Opiston ammatillisen koulutuksen opiskelijalle maksuttomia. Mahdollisista opintomateriaaleista ja -välineistä opiskelija vastaa itse (esim. kannettava tietokone tai muu tiedonhakuun ja tekstinkäsittelyyn soveltuva laite).
Ota yhteyttä
Arvioinnit
Keskiarvo: 5
Kanneljärven Opisto – joustavaa opiskelua, sinulle räätälöitynä
Kanneljärven Opistolla jokainen opiskelija kohdataan yksilönä. Opiskelijan omat toiveet ja tavoitteet vaikuttavat opintojen kulkuun sekä sisältöön. Aina ei voi ennakoida, milloin tarve tai halu kouluttautua iskee. Siksi lähes kaikkiin koulutuksiin Kanneljärven Opistossa on jatkuva haku! Kanneljärven Opisto on Lohjalla Hormajärven...
Lue lisää oppilaitoksesta Kanneljärven Opisto ja katso koulutustarjonta täältä
Opisto oli mulle kun koti. Siellähän me asuttiinkin kolme vuotta. Koulutus antoi mulle tosi paljon. Erilaisia oppimistapoja oli paljon ja nuoriso-ohjaajana opitaan tekemisen kau...