Sivuston käyttötapa: Mobiili

Opintojen rahoitus

Opintojen rahoitus


Opintojen rahoitus ammatillisessa koulutuksessa


Ammatillisessa koulutuksessa opiskelu rahoitetaan tyypillisimmin Kelan myöntämällä opintotuella. Opintotukea voi saada ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen tai lukion oppimäärän suorittamiseen. Opintorahaa myönnetään 17-vuotta täyttäneille opiskelijoille. Alle 17-vuotias voi kuitenkin määrätyin ehdoin saada opintotuen asumislisää ja opintolainan valtiontakauksen.


Opintotuki

Opintotuki on valtion maksama avustus, joka maksetaan opiskelijan tilille kuukausittain. Kelan myöntämä opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintorahan määrään vaikuttavat ikä, asumismuoto, siviilisääty, oppilaitos ja tulot. Opintolainan valtiontakausta haetaan samalla kertaa opintorahan kanssa.

Suomessa suoritettaviin opintoihin opintotukea voivat saada Suomen kansalaiset ja tietyin ehdoin myös muiden maiden kansalaiset. Opintotukea myönnetään vain päätoimiseen opiskeluun, joka kestää vähintään kaksi kuukautta. Opintotuen maksamisen edellytyksenä on myös opintojen riittävä edistyminen.

Opintotuen suuruus

Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen myönettävän opintotuen suuruuteen vaikuttavat opiskelijan ikä, asumismuoto ja elämäntilanne sekä alle 20-vuotialla usein myös vanhempien tulot.

Täysimääräisen opintorahan määrä toisen asteen koulutuksissa on:

  • Vanhempiensa luona asuva 17−19-vuotias: 38,66 euroa / kk
  • Vanhempiensa luona asuva 20 vuotta täyttänyt: 81,39 euroa / kk
  • Itsenäisesti asuva 17-vuotias: 101,74 euroa / kk
  • Itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt: 250,28 euroa / kk
  • Avioliitossa: 250,28 euroa / kk
  • Alaikäisen lapsen huoltaja: 325,28 euroa / kk


Vanhempien tulot vaikuttavat toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien opintotuen suuruuteen, jos opiskelija on alle 20-vuotias, eikä hän ole naimisissa tai hänelle ole lapsia. Vanhempien tulot saattavat pienentää opintorahan määrää asteittain tai myös estää sen myöntämisen kokonaan. Opintorahan määrää voidaan vastaavasti myös korottaa, jos opiskelijan vanhemmat ovat pienituloiset.

Asumislisä ja asumistuki

Opintorahan lisäksi itsenäisesti asuvat toisen asteen opiskelijat voivat hakea myös opintotuen asumislisää. Nykyistä asumislisää voivat saada vain:

  • ulkomailla opiskelevat, jotka asuvat vuokralla
  • Suomessa kansanopistossa, liikunnan koulutuskeskuksessa tai Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa opiskelevat, jotka opiskelevat maksullisella linjalla ja majoittuvat oppilaitoksen asuntolassa
  • Ahvenanmaalla opiskelevat, jotka asuvat vuokralla

Asumislisän määrä on 88,87 euroa / kk. Alle 18-vuotiaalla, vanhempien tulot saattavat vaikuttavaa asumislisän määrään. Asumislisää voivat samoin perustein saada myös ammatillisen oppilaitoksen kansanopistolinjalla opiskelevat.

Muissa tapauksissa opiskelijat hakevat erikseen asumistukea. Opiskelijat saavat yleistä asumistukea samoin ehdoin kuin muutkin. Tukea myönnettäessä ei siis huomioida opiskelukuukausia tai opintotuen enimmäisaikoja. Kela maksaa asumistuen yhteisesti koko ruokakunnalle.

Koulumatkatuki

Kela maksaa ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tarvittaessa myös koulumatkatukea. Opiskelija voi saada koulumatkatukea, kun koulumatkan pituus on vähintään 10 kilometriä ja matkakustannukset ovat yli 54 euroa kuukaudessa.

Opintolaina

Myös ammatilliseen peruskoulutukseen on mahdollista saada opintolainan valtiontakaus. Opintolaina on valtion takaama laina, joka pitää maksaa takaisin opintojen päätyttyä. Voit hakea opintolainan valtiontakausta Kelalta opintotukihakemuksesi yhteydessä. Jos sinulle on myönnetty opintolainan valtiontakaus, voit hakea opintolainaa omasta pankistasi. Koska opintolainan takaa valtio, pankki ei vaadi lainalle muuta vakuutta. Opintolainan suuruus toisen asteen oppilaitoksissa on alle 18 vuotiaille 300 euroa / kk ja yli 18 vuotiaille 650 euroa / kk.

Yksityiset oppilaitokset

Myös yksityisten oppilaitosten järjestämään ammatilliseen koulutukseen voi hakea opintotukea, mikäli oppilaitos on rinnastettu julkisiin oppilaitoksiin. Muussa tapauksessa yksityisten oppilaitosten koulutuksiin tai lukukausimaksuihin ei voi hakea opintoavustuksia Kelalta. Mikäli harkitset opintoja yksityisessä oppilaitoksessa, kannattaa opintojen rahoitusmahdollisuuksista tiedustella suoraan oppilaitokselta.

Lue lisää:

Lähteet: Kela.fi, Opintopolku.fi


Tilaa uutiskirje
Tilaa kuukausittain ilmestyvä uutiskirjeemme, niin saat ajankohtaista tietoa koulutusmaailmasta ja hakuajoista.

NÄIN SIVUSTOMME TOIMII

Etsi sinua
kiinnostava koulutus

Lähetä oppilaitokselle
yhteydenottopyyntö

Oppilaitos vastaa
kysymyksiisi