Vapaa Taidekoulu

paikassa Helsinki
Kysy lisätietoja oppilaitoksesta 👍

Vapaa Taidekoulu

Vapaa Taidekoulu

Opiskele taidemaalariksi ammattitaiteilijoiden ohjauksessa

Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitseva Vapaa Taidekoulu on Suomen ainoa maalaustaiteeseen keskittynyt oppilaitos. Nelivuotinen koulutus valmistaa opiskelijat toimimaan itsenäisinä taidemaalareina: niin maalaustaiteen tekniikat, sisällöt kuin ilmaisun sekä taidemaailman käytännöt hallitsevina ammattilaisina.

Vuonna 1935 perustettu oppilaitos on maalaustaiteen perinteen ylläpitäjä ja uudistaja. Koulussa on vuosikymmenten varrella opiskellut moni Suomen taidekentän kärkinimisistä. Vapaan Taidekoulun opiskelijoilla on mahdollisuus verkostoitua kuvataidekentän kanssa laajasti opintojensa aikana.

Taidemaalarin ammattiin valmistavan nelivuotisen koulutuksen lisäksi Vapaa Taidekoulu järjestää kaikille avointa opetusta; ilta- ja viikonloppukursseja.

"Maalaustaide on tie avoimeen näkemiseen, tunteen kehittämiseen havainnossa, valon ja värin leikin näkemiseen luonnossa sekä kuvallisen runouden hallitsemiseen."Carolus Enckell

Taidemaalariksi valmistavaa koulutusta, kursseja, näyttelyitä ja tapahtumia

Taidemaalarin ammattiin valmistava koulutus kestää yhteensä neljä lukuvuotta. Valinta koulutukseen on kaksivaiheinen: ensimmäisenä opintovuonna suoritetaan maalaustaiteen valmistavat opinnot. Ensimmäisen vuoden päätteeksi n. 10–13 opiskelijaa valitaan jatkamaan maalaustaiteen ammattiopinnoissa, joiden kesto on kolme vuotta.

Lue lisää taidemaalarin tutkinnosta »

Ammattiopintojen lisäksi Vapaassa Taidekoulussa voi harrastaa piirtämistä iltaisin ja viikonloppuisin järjestettävillä kursseilla. Vapaa Taidekoulu on aktiivinen näyttelyiden, taidemyyntitapahtumien ja luentosarjojen järjestäjä.

Opetuksen erityispiirteet

Kuvataiteiden joukossa maalaustaide on aistivoimainen ilmaisumuoto. Se on fyysinen ja tilaa haltuun ottava väline. Maalauksen pitkä traditio mahdollistaa hyvin erilaisia kuvallisia strategioita täydellisestä tilailluusiosta regressiiviseen leikkisään ja brutaaliinkin maalaukseen, jossa asetetaan ”taito” kyseenalaiseksi.

Vapaan Taidekoulun opetuksen perustana on maalauksen suhde havaintoon ja väriin. Opiskelijalle halutaan antaa vahva oman havainnon ja värien vaikuttavuuden kokemus, joka tukee opiskelijan oman yksilöllisen ilmaisun kehittymistä.

Maalaamisen ja piirtämisen rinnalla Vapaassa Taidekoulussa opiskellaan taiteen teoriaa, filosofiaa ja historiaa sekä kartutetaan käytännön taitoja taitelijana toimimisessa.

Lisätietoa Vapaasta Taidekoulusta

Lisätietoa Vapaasta Taidekoulusta ja maalaustaiteen koulutuksesta saat sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen kautta, jolloin koulusta otetaan sinuun yhteyttä. Voit myös lukea lisää koulun kotisivuilta klikkaamalla koulun logoa. Kysy rohkeasti lisää!


Lue lisää taidemaalauksen opetuksesta Vapaassa Taidekoulussa

Taide on elämän sivutuote

Vapaa Taidekoulu

Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Jukka Korkeila: “Maailma ilman värejä olisi maailma ilman valoa”

Maalaus on ihme

Vapaa Taidekoulu

Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Elina Merenmies: “Minulle maalaus on ihme”

Vakavaa leikkiä

Vapaa Taidekoulu

Esittelyssä Vapaan Taidekoulun opettajat – Siiri Haarla: “Maalaaminen on vakavaa leikkiä”

Koulutukset

Koulutukset Paikkakunta
Avoimet taidekurssit Helsinki
Taidemaalari Helsinki

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Vapaa Taidekoulu? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

Vapaa Taidekoulu

Tallberginkatu 1 E
00180 Helsinki

 Näytä puhelinnumero
www.vapaataidekoulu.fi

Arvioinnit

Keskiarvo: 4,2

Perustuu 12 arviointiin
Kirjoita arviointi
5/5
Valter Stranden
08 helmi 2023

Vapaan taidekoulun opettajat ovat Suomen eturivin taiteilijoita ja vieläpä hyviä opettajia. Koulun oppilaat ja henkilökunta muodostavat turvallisen yhteisön jossa saa olla oma i...

Näytä lisätiedot
4/5
Satu Salomaa
20 loka 2021

Koen saaneeni hyvät eväät jatkaa taidemaalausta koulun jälkeen. Taidemaalauksen opetus monipuolista.

4/5
Taideopiskelija
20 loka 2021
Monipuolista maalausopetusta

Opintojen aikana maalaamista lähestyttiin monipuolisesti sekä aiheiden, tekemisen tapojen, että materiaalien ja tekniikoiden puolesta. Opettajat ovat erittäin taitavia ja monipu...

Näytä lisätiedot
Sponsoroitu