Video
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | lähihoitaja, perustason ensihoitaja

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset perusvalmiudet ammattialan eri tehtäviin ja erikoistuneempi ammattitaito opiskelijan valitseman osaamisalan mukaan.
Perustutkinnon suorittanut lähihoitaja tai perustason ensihoitaja osaa toimia työssään alan säädöksiä ja toimintaohjeita sekä arvoperustaa ja ammattietiikkaa noudattaen. Hän osaa toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa sekä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan tai potilaan terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä sekä kasvua ja osallisuutta edistävää hoito- ja huolenpitotyötä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatuksen toimintaympäristöissä. Tutkinnon suorittanut osaa antaa asiakaslähtöisesti palvelujen ohjausta, hyödyntää monipuolisesti hyvinvointiteknologiaa ja kehittää omaa ammattitaitoaan elinikäisen oppimisen mukaisesti. Hän osaa huolehtia potilas- ja asiakasturvallisuudesta, toimia aseptisesti ja ergonomisesti sekä huolehtia työturvallisuudestaan ja työhyvinvoinnistaan.
Koulutuksen sisältö
Oulaisissa ja Ylivieskassa voit valita yhden seuraavista osaamisaloista:
- lasten ja nuorten kasvatus ja hoito
- mielenterveys- ja päihdetyö
- sairaanhoito ja huolenpito
- ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen
- vammaistyö
Oulaisissa voit opiskella lisäksi perustason ensihoitajaksi. Hakijoille järjestetään soveltuvuus- ja kuntotesti.
Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalassa lähihoitaja osaa edistää varhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, hyvinvointia ja oppimista sekä lapsen, nuoren ja perheen terveyttä ja hyvinvointia.
Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalassa hän osaa työskennellä mielenterveys- ja päihdetyössä sekä tehdä alan asiakas- ja verkostotyötä.
Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalassa hän edistää asiakkaan terveyttä, toimia kotihoidossa ja sairaanhoitotyössä.
Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalassa hän osaa toimia kotihoidossa asiakkaan toimintakykyä edistävästi ja edistää ikääntyvien osallisuutta.
Vammaistyön osaamisalassa hän edistää vammaisen osallisuutta sekä ylläpitää ja edistää vammaisen toimintakykyä.
Perustason ensihoidon osaamisalassa* hän osaa edistää terveyttä, turvallisuutta, hyvinvointia ja toimintakykyä sekä toimia ensihoidossa ja akuuttihoitotyössä.
Työelämässä
Lähoitaja voi työskennellä vanhus- ja vammaispalvelujen, mielenterveys- ja päihdetyön, kotihoidon, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun, lapsiperheiden sekä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon avohoidon sekä laitoshoidon työtehtävissä.
Työpaikkoja on perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa mm. vuodeosastoilla, poliklinikoilla, perustason ensihoidossa, perioperatiivisessa yksikössä, saattohoidossa, kotihoidossa tai kotisairaalassa. Työpaikat voivat olla julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla. Tutkinnon suorittanut voi toimia myös yrittäjänä.
Perustason ensihoidon osaamisalan suorittanut perustason ensihoitaja voi suuntautua hyvin monipuolisesti työelämään muillekin kuin vain ensihoidon ja akuuttihoidon tehtäviin, ei kuitenkaan varhaiskasvatuksen tehtäviin.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään Opetushallituksen määräyksessä nimeltä "Opiskelijan terveydentilaa koskevat vaatimukset ammatillisissa perustutkinnoissa."
Perustason ensihoitajan yleisimpiä työpaikkoja ovat sairaankuljetusyritykset tai pelastuslaitosten ensihoitopalveluyksiköt, sairaaloiden päivystyspoliklinikat tai terveyskeskusten päivystysvastaanotot sekä yliopistollisten sairaaloiden tai keskussairaaloiden leikkausosastot.
Hakeminen
Jos päätät peruskoulun keväällä, voit hakea koulutukseen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, tai jäit ilman koulutuspaikkaa yhteishaussa, voit hakea jatkuvassa haussa.
Aikuisille järjestetään samoja ammatillisia perustutkintoja kuin nuorillekin. Lisäksi aikuisille on tarjolla useita ammatti- ja erikoisammattitutkintoja.
Koulutuskeskus JEDUssa voi olla opiskelupaikkoja myös jo tutkinnon suorittaneille. Niihin ei haeta ammatillisen koulutuksen yhteishaussa (opintopolku.fi) vaan suoraan Jatkuvan haun kautta JEDUn kotisivuilla.
Aikuiset hakevat siis pääsääntöisesti suoraan oppilaitokseen (poisluettuna työvoimakoulutus). Hakuaika on jatkuva, ja JEDUn toimipisteet täyttävät vapaita paikkoja pitkin vuotta. Osassa tutkintoja hakuaikoja on erikseen syksyllä ja tammikuussa alkaviin koulutuksiin.
Tutkinto / todistus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | lähihoitaja, perustason ensihoitaja