Toimipiste
Hiekkaharjun toimipiste
Tennistie 1, 01370 Vantaa
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto | kampaaja tai parturi

Suorita hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto Variassa ja valmistu parturiksi tai kampaajaksi! Ala vaatii vahvaa, ihmisläheistä palveluasennetta sekä oma-aloitteisuutta, joustavuutta, sitoutumista, aikatauluissa pysymistä ja hyvää henkistä ja fyysistä terveyttä.
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneilla on ammattitaito palvella asiakkaita sekä myydä hius- ja kauneudenhoitoalan palveluja ja tuotteita. Variassa voi suunnitella myös omaa yritystoimintaa ja kartuttaa yrittäjyysosaamista. Koulutusta toteutetaan yhdessä alan yritysten kanssa.
Kampaaja palvelee asiakkaita ja myy hiusalan palveluita ja tuotteita. Kampaajaksi kouluttaudut kampaamotyön osaamisalalla.
Kampaajan työssä tarvitaan ihmisläheistä palveluasennetta ja visuaalista hahmotuskykyä sekä halua kehittää osaamista jatkuvasti uudistuvalla alalla.
Moni kampaaja työskentelee yrittäjänä.
Parturi
Parturi palvelee asiakkaita ja myy palveluita ja tuotteita hiusten ja parran hoitoon. Parturiksi kouluttaudut parturityön osaamisalalla. Parturin työssä tarvitaan ihmisläheistä palveluasennetta ja visuaalista hahmotuskykyä sekä halua kehittää osaamista jatkuvasti uudistuvalla alalla.
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Haku yhteishaussa Opintopolussa tai jatkuvassa haussa.
Ammatillisen koulutuksen yhteishaku on tarkoitettu ensisijaisesti hakuvuonna perusopetuksen tai valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Seuraava yhteishaku on keväällä 2023.
Jatkuvassa haussa uusia koulutuksia alkaa läpi vuoden. Jatkuva haku on avoin kaikille hakijoille.
Tutkinto / todistus
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja tai parturi
Kustannukset
Opinnot ja opintojen suorittamiseen tarvittavat oppikirjat, työvälineet ja materiaalit ovat pääsääntöisesti maksuttomia kunnes opiskelija täyttää 20 vuotta.
Muutoin kustannukset opintojen aikana ovat yhteensä noin 1 300 euroa. Suurin osa opiskelukustannuksista sijoittuu opintojen alkuun.
Ota yhteyttä

Variasta työelämän ammattilaiseksi
Vantaan ammattiopisto Varia on monialainen ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos. Tarjoamme laadukasta ja käytännönläheistä koulutusta nuorille, aikuisille ja organisaatioille. Toimipisteemme sijaitsevat lähellä kehäradan asemia hyvien kulkuyhteyksien päässä Aviapoliksessa, Hiekkaharjussa, Koivukylässä ja Myyrmäessä. Varian työelämäpalvelut sijaitsee Vantaan yrityspalvelukeskuksessa Leijassa. Variassa voi opiskella...
Lue lisää oppilaitoksesta Vantaan ammattiopisto Varia ja katso koulutustarjonta täältä