Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | henkilöstöhallinnon osaamisala
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | henkilöstöhallinnon osaamisala
Henkilöstöhallinnon asiantuntija- tai esimiestehtävissä toimiville. Liiketoiminnan asiantuntija- tai esimiestehtävissä toimivia tarvitaan työelämässä kaikilla eri aloilla. Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon suorittaminen mahdollistaa erilaisten yritysten tai muiden organisaation työtehtävissä toimimisen. Henkilöstöhallinnon osaamisalan suorittaneella on osaamista erilaisiin henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointiin liittyviin tehtäviin sekä palvelusuhdeasioiden hoitamiseen. Hän osaa toimia esimiesten tukena ja asiantuntijana henkilöstöasioissa.
Tutkinnossa on kuusi osaamisalaa: henkilöstöhallinnon, taloushallinnon, myynnin- ja markkinointiviestinnän, kaupan, kiinteistönvälityksen sekä kansainvälisen liiketoiminnan osaamisalat. Sedu ei toistaiseksi järjestä koulutusta kiinteistönvälityksen osaamisalasta eikä kansainvälisen liiketoiminnan osaamisalasta. Ilman koulutusta tutkinnon voi suorittaa, jos * tutkinnon suorittajalla on jo kaikkien tutkintovaatimusten mukainen osaaminen ja * tutkinnon suorittaminen onnistuu hakeutujan omassa työssä.
Koulutuksen päätyttyä sinulla on korkea motivaatio ja terävöitynyt näkemys oman vastuualueesi johtamisesta ja kehittämisestä. Tutkinto parantaa edellytyksiäsi henkilökohtaiseen menestykseen ja uralla etenemiseen. Saat lisää tietoa ja asiantuntemusta päätöksenteon tueksi. Koulutuksesta hyödyt sinä itse ja koko työyhteisösi. Sisältö Pääset valitsemaan opiskeltavat sisällöt Esimiesareenan johtamisen ja esimiestyön teematarjottimelta.
Koulutuksen sisältö
Lisäksi voit valita opintoja Sedun muusta tarjonnasta. Esimiesareenan opinnot koostuvat teemapäivistä, verkko-opinnoista, webinaareista ja näyttötutkinnon suorittamisesta työpaikalla. Verkko-oppimisympäristön ansiosta opiskelu on joustavaa. Teemapäivien osalta aikataulutus on tehty koko opintojen ajalle, jotta pystyt sovittamaan opinnot omaan aikatauluusi.
Esimiesareenalla opiskelee monipuolisesti eri alojen esimiehiä ja johtajia, yhteensä noin 150. Saat koulutuksen kautta hyvän tilaisuuden oman verkostosi kehittämiseen. Sinua kouluttaa joukko SeAMKin ja Sedun kouluttajia, yrittäjiä ja oman alansa arvostettuja asiantuntijoita.
Sinulla on mahdollisuus hankkia myös tutkintoasi ja valmennusta tukeva DiSC® -käyttäytymisanalyysi, joka auttaa sinua mm. tunnistamaan oman ja toisten tavan olla vuorovaikutuksessa, mukauttamaan omaa käyttäytymistä tilanteen vaatimalla tavalla, tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehityskohteet omassa vuorovaikutuksessa yleensä ja esimiehenä, rakentamaan keskinäistä yhteisymmärrystä sekä synnyttämään yhteisen kielen keskustella erilaisuudesta, vahvuuksista ja heikkouksista.
Analyysin hinta on 225 € (sis. alv 24 %) kaikille tutkintoa suorittaville opiskelijoille. Muille hinta on 250 € (sis. alv 24%). Raportti käydään kanssasi läpi henkilökohtaisesti.
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan oppilaitoksen omien verkkosivujen kautta.
Tutkinto / todistus
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | henkilöstöhallinnon osaamisala
Kustannukset
Tutkinto ja koulutus on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena, jolloin koulutus on osallistujalle maksuton. Ilman oppisopimusta koulutuksen osallistumismaksu on 790 €.
Ota yhteyttä

Sedu – Ylpeästi tekijä
Sedu toimii laajasti Etelä-Pohjanmaalla mutta myös Vaasassa ja asiakkaiden täydennyskoulutustarpeiden mukaisesti joustavasti muuallakin. Toimipisteitä on kaikkiaan kymmenen. Sedussa opiskelee yli 5000 tutkinto-opiskelijaa. Lisä- ja täydennyskoulutusta suorittaa useita tuhansia henkilöitä vuosittain, joten kokonaisopiskelijavirta vuodessaon n. 10 000. Sedussa on ammattinsa osaavaa henkilöstöä...
Lue lisää oppilaitoksesta Sedu ja katso koulutustarjonta täältä