Ammatilliset perustutkinnot

Logistiikan perustutkinto

Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu, paikassa Tampere (+4 sijaintia)
Pituus
Henkilökohtaisen sunnitelman mukaan
Seuraava aloitus
Joustavasti (+10 toteutusta)
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku
Toteutustapa
Lähiopetus
Pituus
Henkilökohtaisen sunnitelman mukaan
Seuraava aloitus
Joustavasti (+10 toteutusta)
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku
Toteutustapa
Lähiopetus
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Logistiikan perustutkinto

Logistiikan perustutkinto | Tredu

Logistiikan perustutkinnon suorittanut on kuljetusalan ja/tai varastoalan ammattilainen. Kuljetusalan ammattilainen kuljettaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen tehokkaasti ja turvallisesti ja palvelee asiakkaita asiantuntevasti. Varastoalalla toimivat käsittelevät ja siirtävät erilaisia tavaroita varastoihin ja sieltä edelleen kuluttajille.

Logistiikka-ala on kansainvälinen ja edellyttää ammattilaiselta laaja-alaista osaamista sekä kykyä kehittyä. Lisäksi alalla toimivalta edellytetään erilaisten autojen, työkoneiden ja laitteiden käsittelykykyä, tietoteknisiä taitoja sekä suomen kielen taitoa.

Tutkinnon sisältö

Logistiikan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Ammatillisista tutkinnon osista pakollisia on 90 osaamispistettä ja valinnaisia 55 osaamispistettä.

Logistiikan perustutkinnon suorittaneen ammattinimikkeenä on kuorma-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, linja-autonkuljettaja tai palvelulogistiikkatyöntekijä.

Kuorma-autonkuljettajana kuljetat kuorma-autolla tavaraa kaupan ja teollisuuden tarpeisiin. Voit myös huolehtia teiden ja katujen kunnossapidosta sekä jätehuollosta. Ammattitaitoosi kuuluu taloudellinen ja ennakoiva ajotapa, ohjeiden ja säännösten hallinta sekä vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvien erityissäädösten tuntemus.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana kuljetat raaka-aineita teollisuudelle ja tuotteita kauppoihin, rakennustyömaille tai muille asiakkaille. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana vastaat kuorman lastaamisesta ja purkamisesta, rahtiasiakirjoista sekä kuljetuskaluston kunnosta ja turvallisuudesta. Toimit vastuullisesti ja itsenäisesti ja hallitset logistiikka-alan ohjeet, säännökset ja erityissäädökset.

Linja-autonkuljettajana kuljetat ihmisiä paikasta toiseen vastuullisesti ja turvallisesti. Voit toimia kuljettajana esimerkiksi paikallis-, palvelu-, tilausajo- tai kaukoliikenteessä. Turvallisen ajotavan ja ajanhallinnan lisäksi hallitset myös hyvän asiakaspalvelun.

Palvelulogistiikkatyöntekijänä hallitset sisälogistiikan työtehtävät, kuten tavaran vastaanoton, tarkastuksen ja hyllytyksen, keräilyn, pakkaamisen ja lähetyksen. Käytät työssäsi trukkia ja hallitset erilaisia tietojärjestelmiä. Toimit myös asiakaspalvelutehtävissä tilausten vastaanotossa ja luovutuksessa.

Seuraavat toteutukset

Tulossa 10 toteutusta

Syksy

  • Lähiopetus
  • Nokia
  • Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Nokia
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Syksy

  • Lähiopetus
  • Pirkkala
  • Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Pirkkala
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Syksy

  • Lähiopetus
  • Tampere
  • Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Tampere
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Syksy

  • Lähiopetus
  • Virrat
  • Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Virrat
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Syksy

  • Lähiopetus
  • Ylöjärvi
  • Viimeinen hakuaika: 2. asteen yhteishaku

Joustavasti

  • Lähiopetus
  • Ylöjärvi
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Hakeminen

Jos päätät peruskoulun keväällä, voit hakea koulutukseen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. Jos sinulla on jo ammatillinen tutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, tai jäit ilman koulutuspaikkaa yhteishaussa, voit hakea jatkuvassa haussa.

Tutkinto / todistus

Logistiikan perustutkinto

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Logistiikan perustutkinto? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu
Hepolamminkatu 10
33720 Tampere

Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella 14:ssä toimipisteessä Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Virroilla ja Ylöjärvellä. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta ja aikuista opiskelijaa. Koulutustarjonnassa on perustutkintoja,...

Lue lisää oppilaitoksesta Tampereen seudun ammattiopisto | Tredu ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu