Ammattitutkinnot

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | koulunkäynnin ohjaaja, iltaopetus | monimuotototeutus

Pituus
1-2 vuotta
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku
Toteutustapa
Monimuotototeutus
Pituus
1-2 vuotta
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku
Toteutustapa
Monimuotototeutus
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | koulunkäynnin ohjaaja, iltaopetus | monimuotototeutus

Lapsia

Koulunkäynnin ohjaajan koulutus ilta-aikaan 

Oletko kiinnostunut työskentelemään lasten ja nuorten kanssa? Koulunkäynnin ohjaaja tukee oppilasta koulupäivän aikana sellaisissa asioissa ja tehtävissä, joista hän ei itse selviydy esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi.

Työ edellyttää hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä työskennellä itsenäisesti ja suunnitelmallisesti. Tarvitset kosolti kärsivällisyyttä, joustavuutta, sopeutumiskykyä, idearikkautta, jämptiyttä ja positiivista asennetta.

Olet sopiva alalle, jos pidät toiminnan suunnittelusta, järjestämisestä sekä vaihtelevista ja monipuolisista työtehtävistä.

Oletko valmis laittamaan itsesi likoon? Tätä työtä tehdään omalla persoonalla!

Opit ohjaamaan oppilaita yhteistyössä opettajan kanssa

Koulutuksen aikana opit ohjaamaan eri-ikäisiä ja erilaisia oppilaita yhteistyössä opettajan kanssa. Opit huomaamaan, kuka oppilaista tarvitsee tukea oppimisessa ja itsenäistymisessä. Saat työkalureppuusi erilaisia menetelmiä, joita voit käyttää yksittäistä lasta tai ryhmää ohjatessasi. Sinusta tulee turvallinen ja luotettava ohjauksen ammattilainen.

Koulutuksen keskeisimmät sisällöt:

  • yhteistyötaidot, työparina työskentely opettajan kanssa
  • lapsen ja nuoren kohtaaminen sekä luottamuksellisen suhteen rakentaminen
  • oppimista tukevat menetelmät, esim. lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan oppimiseen liittyen
  • erilaiset oppimishaasteet ja niiden tukimuodot, esim. haasteet keskittymisessä, vuorovaikutuksessa ja hahmottamisessa
  • iltapäivätoiminnan suunnittelu ja toteutus
  • erilaisten ryhmien ohjaaminen, esim. iltapäivätoiminnassa, välitunnilla tai pienryhmässä
  • kiinnostuksen mukaan musiikkia, teatteri-ilmaisua, kuvataidetta tai monikulttuurisuutta

Opiskele monimuotoisesti iltaisin oman työsi ohessa

Voit opiskella helposti työn ohella, koska koulutus on iltakoulutusta. Opetusiltoja on viikossa yksi. Yhden kerran kuukaudessa opetus on lähiopetusta ja muut kerrat opiskelet etäyhteyden avulla. Opintoihin kuuluu lisäksi itsenäistä opiskelua ja tehtävien tekemistä sekä käytännön harjoittelua työpaikalla.

Suorittamalla koko koulutuksen suoritat kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon.

Myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista tarpeidesi mukaan. Koulutus on maksuton ja voit hakea opiskelemaan myös oppisopimuksella.

Jos työskentelet alaikäisten kanssa, niin sinulta vaaditaan rikostaustaote, jonka saa Oikeusrekisterikeskuksesta. Pyydämme rikostaustaotteen ennen työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Koulunkäynnin ohjaaja voi työskennellä monissa eri paikoissa

Varhaiskasvatuksessa

Koulunkäynninohjaajana voit toimia päiväkodissa lapsen henkilökohtaisena avustajana tai päiväkotiryhmässä ryhmäavustajana.

Perusopetuksessa

Perusopetuksessa voit toimia ala- tai yläkoulussa. Voit olla lapsen henkilökohtainen avustaja, luokan ryhmäavustaja tai pienryhmässä opettajan työpari. Työhösi kuuluu ohjata lasten ja nuorten oppimista ja tukea heidän hyvinvointiaan. Osallistut myös välitunneille ohjaten oppilaita mielekkääseen toimintaan.

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa

Koulunkäynnin ohjaajana voit työskennellä myös aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Siellä voit tarjota monipuoliset mahdollisuudet mukavaan toimintaan tai mahdollistaa lepohetken rauhallisessa ympäristössä. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa työskentelet itsenäisesti ja suunnitelmallisesti.

Ammattiopistossa tai lukiossa

Jos olet kiinnostunut erityisesti nuorten ohjaamisesta, niin voit hakeutua ohjaajaksi ammatilliseen oppilaitokseen tai lukioon.

Muut työympäristöt

Voit työllistyä myös henkilökohtaiseksi avustajaksi avustettavan henkilön kotiin tai ohjaamaan vapaa-ajan toimintaa.

Koulunkäynnin ohjaajan tutkinto antaa sinulle yleisen kelpoisuuden hakea korkeakouluopintoihin.

Opinnot suunnitellaan henkilökohtaisesti jokaisen opiskelijan kanssa

Opinnot suunnitellaan henkilökohtaisesti, ja niiden kestoon ja etenemiseen vaikuttavat esimerkiksi aiempi koulutustausta ja mahdollinen alan työkokemus.

Tämä koulutus kuuluu SORA-lainsäädännön piiriin

Tämän alan koulutuksissa terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvät rajoitteet saattavat vaikuttaa opiskelijaksi hyväksymiseen(SORA-lainsäädäntö).

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Joustavasti

  • Monimuotototeutus
  • Salo
  • Viimeinen hakuaika: Jatkuva haku

Hakeminen

Koulutukseen hakeudutaan oppilaitoksen omien verkkosivujen kautta. Koulutuksen on jatkuva haku.

Voit suorittaa koulutuksen myös oppisopimuksella. Oppisopimusta varten sinulla tulee olla sopiva alan työpaikka. Oppisopimus solmitaan työnantajasi ja Salon seudun ammattiopiston välillä.

Tutkinto / todistus

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Salon Seudun ammattiopisto Facebookissa

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | koulunkäynnin ohjaaja, iltaopetus | monimuotototeutus? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Salon seudun ammattiopisto
Taitajankatu 2-6
24240 Salo

» Salon seudun ammattiopisto somessa

Salon seudun ammattiopisto on seudun suurin ammatillinen oppilaitos, joka tarjoaa ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille. Jäikö opinnot kesken, mietitkö ammatinvaihtoa, muuttuvatko työtehtäväsi, haluatko pätevöityä nykyisessä työssäsi tai kiinnostaako yrittäjyys? Mikäli vastasit kyllä, Salon seudun ammattiopistosta löytyy koulutus juuri Sinun tarpeisiisi....

Lue lisää oppilaitoksesta Salon seudun ammattiopisto ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu