Ammattitutkinnot

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto (150 osp)

Keuda, paikassa Kerava
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto (150 osp)

Viisi iloista opiskelijaa näyttää peukkua ylöspäin
Haluatko toimia koulunkäynninohjaajana eri ikäisten oppilaiden tai opiskelijoiden parissa?

Koulunkäynninohjaajana toimit ohjaajana peruskouluissa, toisella asteella, sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa, samalla edistäen yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Tulet tekemään tärkeää kasvatus- ja ohjaustyötä eri ikäisten oppilaiden ja opiskelijoiden parissa, ja osaat toimia yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa.

Tutkinnon suoritettuasi osaat ohjata niin yksilöitä kuin ryhmiä, sekä ottaa huomioon myös oppijoiden yksilölliset tuen tarpeet. Opit hyödyntämään työssäsi erilaisia menetelmiä, sekä tunnistamaan, ennaltaehkäisemään ja puuttumaan kiusaamis- ja häirintätilanteisiin.

Koulunkäynninohjaajan opinnot kuuluvat koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisalaan. Tämän lisäksi Keudassa on mahdollista opiskella oman työn ohessa täydennyskoulutuksena kasvatuksen osaamisalan yksi tutkinnon osa:

Lapsen ja nuoren suojelu kasvatus- ja ohjaustyössä

Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä!

Tutustu tutkinnon sisältöön Opintopolussa

Miksi valita kasvatus- ja ohjausala?

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon opiskelu Keudassa on joustavaa ja työelämälähtöistä. Opintojen aikana syvennät osaamistasi kasvatus- ja ohjaustyöstä, sekä saat tietoa ajankohtaisista alan ilmiöistä. Työympäristöt ovat monipuolisia. Voit toimia ohjaajana eri ikäisten oppilaiden ja opiskelijoiden parissa yleisopetuksessa, erityisopetuksessa, esiopetuksessa, toisen asteen oppilaitoksessa, sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

Sopiiko tämä tutkinto minulle?

Koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisalaan voit hakea ilman aikaisempaa alan työkokemusta tai koulutusta. Koulutuksessa osaamista hankitaan työpaikalla koulutus- tai oppisopimuksen avulla, mutta sinulla ei välttämättä tarvitse olla alan työ- tai harjoittelupaikkaa vielä hakeutumisvaiheessa. Autamme tarvittaessa koulutussopimuspaikan hankkimisessa.

Tätä tutkintoa voi opiskella vain, jos täytät tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset. Lisäksi sinun tulee esittää rikostaustaote, mikäli työskentelet koulutuksen aikana alaikäisten parissa työpaikalla, jossa vaaditaan rikostaustaotteen esittämistä.

Miten ja missä voin opiskella?

Opinnot toteutetaan ilta-monimuotokoulutuksena. Lähiopetusta on pääsääntöisesti tiistai-iltaisin klo 16.30–19.45. Opinnoissa on runsaasti myös itsenäistä opiskelua ja verkko-opintoja. Seuraavat toteutukset alkavat 12.8.2024 ja 19.9.2024, mutta opiskelun aloitusajankohta sovitaan kanssasi henkilökohtaisesti, jos sinut valitaan opiskelijaksi.

Koulutus on myös mahdollista suorittaa oppisopimuksella. Opintojen alussa kanssasi tehdään yksilöllinen opintosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös aikaisempi osaamisesi. Keskimäärin koulutus kestää vuoden. Voit suorittaa tutkinnosta myös pienempiä kokonaisuuksia (tutkinnon osia).

Maksaako tämä koulutus?

Oppisopimuksena ja koulutussopimuksena koulutus on maksuton. Ilman oppi- tai koulutussopimusta koko tutkinnon opiskelumaksu on 300 euroa ja yksittäisissä tutkinnon osissa opiskelumaksu on 80 euroa tutkinnon osaa kohden. Oppivelvollisilta ei peritä opiskelumaksua.

Opiskelumaksu laskutetaan pääsääntöisesti yhdessä erässä opintojen alettua. Opiskelumaksua ei palauteta. Opintojen aloituksen voi perua veloituksetta ennen opintojen sovittua aloitusta.

Miten haen?

Tähän koulutukseen on jatkuva haku auki.

Haethan vain yhteen koulutukseen kerrallaan. Hakukohdetta on mahdollista vaihtaa olemalla yhteydessä Hakeutumispalveluihin. Ilmoitathan Hakeutumispalveluihin myös, jos haluat täydentää hakemuksesi tietoja tai esimerkiksi yhteystietoihisi tulee muutos.

Hakulomake Hakijan ohjeet

Kysy lisää!

Lehtovuori Johanna

Opettaja

+358504723929

Tuusula, Kirkkotie 31

Keudan Hakeutumispalvelut

+358 9 2738 3700

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto (150 osp)? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Keuda
Sibeliuksenväylä 55 A
04400 Järvenpää

Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on yksi Suomen suurimpia nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Keuda palvelee Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa. Keudassa uskotaan tekojen voimaan. Oppimalla uutta ja toteuttamalla itseämme voimme vaikuttaa siihen, miten maailma ympärillämme kehittyy. Keudassa tehdään vuosittain yli...

Lue lisää oppilaitoksesta Keuda ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu