Opiskelijakokemuksia

Lahden Hierojakoulu

Hierojakoulu

Minna Piispanen

Minna on taustaltaan Sosiaalialan Ohjaaja ja lähihoitaja, kotoisin Kinnulasta. Tiivistä opiskeluvuotta Minna muistelee hyvällä mielellä. Varsinkin koulun alussa tietoa tuli ja työtä oli paljon. Anatomiaopintojen edetessä ja asiakashierontojen tuoman kokemuksen myötä kokonaiskuva terveydestä, ihmiskehon anatomiasta ja lihasten toiminnasta kuitenkin hahmottui. Minna saikin asiakkailtaan todella hyvää palautetta.

Minna kokee saaneensa koulutuksesta hyvän tietopohjan lihasperäisten ongelmien ratkomiseen. Yhdistettynä Minnan aikaisempaan kokemukseen Koulutetun Hierojan ammattitutkinto antoi hänelle hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Uusille Hierojakoulun opiskelijoille Minna antaa neuvoksi avointa mieltä uusien asioiden kohtaamiseen. Hän myös kehoittaa olemaan itsekriittinen ja valmis kehittymään. Pieni annos salapoliisimaisuutta tekee hyvää, työssä pääsee ratkomaan terveydellisiä ongelmia ja poistamaan asiakkaalta joskus jopa vuosia jatkuneet vaivat.


Oona Toivonen

Oona on aktiivinen urheilun harrastaja, hän pelaa jääkiekkoa ja pitää monenlaisesta liikkumisesta. Kiinnostus kehon toiminnasta ja urheilun parissa toimimisesta johti Urheiluhierojaksi opiskeluun.

Oona ei urheilutaustastaan huolimatta koulun alussa tiennyt juurikaan hieromisesta. Hän yllättyikin positiivisesti opetuksesta ja kurssin sisällöstä. Tiukka paketti tietoa ihmisen anatomiasta, vaivoista, syistä ja seurauksista oli mielenkiintoista ja avartavaa.

Oona kiittelee opiskeluajoiltaan hyviä opettajia ja koulun hyvää henkeä. Opiskelu ei ollut pelkkää hiljaa istumista, vaan osallistuvaa ja vuorovaikutteista tekemistä. Asiakashieronnoissa pääsi soveltamaan opittua tietoa. Käytäntö ja teoria tukivat toisiaan.

Oona pitää hierojan ammatista, työ ei usein edes tunnu työltä. Oonalla on ollut ensimmäisen ammatinharjoittavuotensa aikana paljon tyytyväisiä asiakkaita ja hänen taitonsa ovat yhä kehittyneet.



Lue lisää Lahden Hierojakoulu
Lue lisää Joensuun Hierojakoulu
Lue lisää Lappeen Hierojakoulu

Ota yhteyttä